Ahdistuksen kognitiivinen psykoterapia
Ahdistushäiriöiden kognitiivisessa terapiassa tutkitaan myös ihmisen tapaa havaita ja tulkita erilaisia kokemuksia tai tilanteita. Ahdistuneena ihminen on ylivirittynyt havaitsemaan erilaisia uhkia ja tulkitsemaan erilaisia asioita, kuten kehon tuntemuksia tai tilanteita vaarallisiksi.
“Paniikin noidankehä”
Virpi, 22-vuotias opiskelija, kärsi voimakkaista ahdistuskohtauksista, joiden pelossa hän oli alkanut vältellä kaupungilla yksin liikkumista. Ihmisjoukot ja paikat, joista oli vaikea päästä nopeasti pois, tuntuivat hänestä pelottavilta. Ruuhka-aikana kaupan kassajonossa seisoessaan hän huomasi sydämensä alkavan lyödä nopeammin, huolestui siitä ja huomasi alkavansa hikoilla. Päässä tuntui oudolta, häntä huimasi, ja hän pelkäsi pyörtyvänsä. Hän ryntäsi ulos kaupasta jättäen tavarat kassalle.
Terapeutin kanssa keskustellessaan Virpi tunnisti, miten kassajonossa odottaminen laukaisi hänessä epämukavaa oloa ja sydämen lyöntien tihenemisen ja miten hän hätääntyi havaitessaan tällaisia muutoksia itsessään. Virpi ja terapeutti piirsivät paperille Virpin paniikkikohtauksen noidankehän, jossa kehon tuntemukset ja hätääntyminen niistä voimistivat toinen toisiaan. Terapeutti kertoi, että hätääntyminen lisää stressihormonien erittymistä kehossa, mistä seuraa monenlaisia ruumiillisia tuntemuksia. Terapeutti kertoi lyhyesti kognitiivisen psykoterapian tavasta ymmärtää paniikkikohtauksia: keskeistä on pelko vakavan sairauden puhkeamisesta, sekoamisesta tai kontrollin menettämisestä ja ruumiin tai mielen tuntemusten tulkitseminen merkiksi tällaisesta. Virpi alkoi pohtia, kuinka hän kiinnitti paljon huomiota omaan oloonsa ja tuntemuksiinsa ja huolestui niistä. Hän pelkäsi sairastumista. Hän huomasi ajatelleensa: ”Minussa tapahtuu jotain kamalaa. Pyörryn, jos jään tähän. On lähdettävä pois ja turvaan” (katastrofitulkinta). Virpi ja terapeutti tutkivat myös, millaisia strategioita Virpi oli kehittänyt yrittäessään välttää kokemasta ahdistusta (turvakäyttäytymiset). Hän vältti yksin kaupungille menemistä ahdistuskohtauksen pelon takia.
Ahdistushäiriöihin liittyy pelokasta huomion suuntaamista erilaisiin mahdollisiin uhkiin, korostunutta tilanteiden tulkitsemista uhkaaviksi sekä monenlaisia yrityksiä välttyä kokemasta ahdistusta. Kaikkia näitä voidaan tutkia ja muokata terapiassa. Lisäksi monet ahdistukseen taipuvaiset uskovat olevansa jollakin tavalla avuttomia tai kyvyttömiä selviytymään. Tällaista negatiivista sisäistä puhetta voidaan terapiassa muokata niin, että painopiste siirtyy huolen sijasta selviytymiseen. ”En selviä tästä”-ajatuksen tilalle voi tulla ”minua ahdistaa, mutta se ei ole vaarallista, vaikka tuntuukin ikävältä. Voin jäädä tähän tilanteeseen yhdessä ahdistukseni kanssa.”
Pelko- ja ahdistusoireita voidaan lievittää altistusharjoituksilla. Se tarkoittaa sitä, että ihminen kohtaa pelkäämänsä asian tai ahdistuksensa asteittain. Metrokammoinen voi ajaa ensin yhden pysäkinvälin ja jäädä pois, sitten kaksi ja niin edelleen. Asiakas ja terapeutti suunnittelevat yhdessä sopivasti mitoitettuja, ei liian rankkoja, altistustapoja. Kun ihminen altistuu pelkäämilleen asioille tai ahdistukselleen, alkaa pitkällä aikavälillä syntyä uudenlaista sisäistä puhetta: ”ei se niin vaarallista ollutkaan. Selvisin, vaikka minua ahdisti”.
